PÄÄSIÄISASKARTELUJA

Meillä etenkin Eevi rakastaa kaikkea askartelua ja meidän pääsiäiseen kuuluukin ehdottomasti paljon lasten tekemiä koristeita, ne kaikki vanhatkin kaivetaan usein esiin ja isketään milloin mihinki kiinni. Askarteluja kulkeutuu kotiin myös hoidosta ja kerhosta ja niitä ripustellaan sitten roikkumaan ympäri taloa, yleensä johonkin keskelle seinää olevaan naulaan :) Itsekin tulen kyllä hyvälle mielelle kun näen noita vuosien varrella kertyneitä koristeita, niistä tulee mukavia muistoja mieleen.

Tänä vuonna ohrat laitoin kasvamaan maitopurkista leikattuun astiaan, jonka päällystin netistä tulostamallani lahjapaperilla. Hakusanalla printable gift wrap löytyy vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja, nuo vinoraidalliset löytyvät täältä.




Tänä vuonna ohrat laitoin kasvamaan maitopurkista leikattuun astiaan, jonka päällystin netistä tulostamallani lahjapaperilla. Hakusanalla printable gift wrap löytyy vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja, nuo vinoraidalliset löytyvät täältä.


Samoista tulostetuista papereista taittelin lapsille myös pienet yllätyspussukat pääsiäiseksi. Sisään laitoin muutaman karkin, ei mitään ihmeellistä, mutta tiedän heidän ilahtuvan jo siitä, että kyseessä on yllätys! Pussukoihin ajattelin maalata söpöt tiput. No jonkinmoiset onnistuin niihin maalamaankin, mutta jostain syystä tuohon punaiseen pussukkaan ei meinannut väri kunnolla tarttua noihin printattuihin kohtiin ja teksitin meni ihan pilalle. Ei niistä nyt ihan niin hienot tullut kuin mitä ajattelin päässäni, olisi kannattanut tehdä tussilla tuohon nuo kuvat :) Pussukat oli helppo taitella sellaisen joulusuklaarasian avulla (uskomatonta, että sellainen meiltä vielä kaapista löytyi). Jos sopivaa rasiaa ei satu olemaan niin taitteluohjeet löytyy myös esimerkiksi täältä.

Inspiraatiokuvat ja ohjeet: egg people täältä, egg sculpture täältä ja tulostettava giant easter egg täältä.

Tuo egg people kuva oli niin ihanan näköinen, ett sellainen täytyi meidänkin tehdä. Mallikuvissa olevat ovat tosin taitavien aikuisten käsityöläisten tekemiä, mutta meillä lapset tekivät näistä omat versionsa itse. Linkeistä löytyy tulostettavat mallit noihin kahteen.







Seuraavaksi sitten veistoksen pariin. Unohdin puhkaista kaksi kananmunaa toisinpäin, joten näistä tuli vähän tylsemmät. Ja ajattelin, että laitan ne töröttämään muovailuvahaan ja siinähän ne pysyvätkin täydellisesti, mutta meidän muovailuvaha oli niin pehmeää, että se antoi periksi ja tikku kaatui koko ajan. Maalauksen ajaksi lykkäsin Aatun oman tuohon munakennoon, täytyy vielä kehitellä niille joku järkevämpi jalusta.



Jättikokoisen väritettävän pääsiäismunan tulostin myös netistä ja tuossa on yhteensä kuusi A4 kokoista paperia. Tätä Eevi saa pikkuhiljaa väritellä tässä ennen pääsiäistä ja kun se on valmis niin pääseekin paraatipaikalle kotonamme.


Viime vuonna askarrellut koristeet olikin kaikki tallessa ja pysyneet ihan ehjinä. Pupupurkit täytin uudelleen vähän isommilla karkeilla tällä kertaa ja puputikkuja aion laittaa ohran sekaan heti kun se vain tuosta vähän kasvaisi. Jos haluatte kurkata näiden viime vuotisten askartelujen kuvia ja ohjeita niin ne löytyvät täältä.


Asuuko teillä innokkaita askartelijoita? Loppuviikosta Eevin kanssa suuntaammekin lapsimessuille ja pitikin kysyä, että onko teistä kuinka moni myös menossa? Nykäiskää ihmeessä hihasta jos satutte siellä bongaamaan, olisi kiva rupatella teidänkin kanssanne!

11 kommenttia

  1. Ihania juttuja ja tosi kiva idea nuo printattavat arkit - kun vaan vielä olis se väritulostin ;) Meidän pääsiäisaskartelut täällä http://valkoinenkartano.blogspot.fi/2014/04/koristemunia-decoupage-lakalla.html#.U0WdHfl_so4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten hienoja!!!Tuommoisia täytyy joskus kokeilla kyllä!

      Poista
  2. Täytyykin pistää kone laulamaan meillekin noita printattavia arkkeja sillä meillä lapset rakastavat askarrella :) Me juuri alkuviikosta tehtiinkin lasten kanssa ohrapurkit ja pupuja olisi tarkoitus väsätä kunhan saadaan materiaaleja täydennettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne puput on tosi kivoja, kannattaa ehdottomasti tehdä!

      Poista
  3. Lauantaina me mennään kans messuttelemaan ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin mennään just silloin!Toivottavasti törmätään!

      Poista
  4. Ihania askarteluja, mä odottelen täällä uutta tulostinta saapuvaksi, niin päästään mekin tulostelemaan värillisiä kuvia.Kiitos hyvistä vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on niin paljon kaikkea kivaa tulosteltavaa. nyt taas huomasin kun noita etsin, pitääkin jatkossa tsekata useammin!

      Poista
  5. Mä inhoan askartelua, enkä keksi koskaan mitään kivoja ideoita, mutta noitahan voisi kokeilla ;) Lapset kyllä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa ihan surkea, mutta nää on helppoja toteuttaa ja semmosia meillekin yleensä aina valikoin :)

      Poista
  6. Meillä koristellaan vain paperimassamunia, koska oikean munan koristelu ei säily.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!